Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Aiheeseen liittyvää

Kauppatieteellinen koulutusala

Yritysjuridiikka ja vero-oikeus

Oppiaineen tarkoituksena on valmistaa juridisesti suuntautuneita kauppatieteiden kandidaatteja ja maistereita, ”lakiekonomeja”.

 

Mihin valmistun?
Yritysjuridiikan tai vero-oikeuden tutkinnon suorittaneet sijoittuvat valmistuttuaan erilaisiin julkishallinnon, liike-elämän ja tilintarkastusyhteisöjen esimies-, asiantuntija-, koulutus- ja opetustehtäviin. He sijoittuvat erityisesti työtehtäviin, joissa tarvitaan yhtiö-, markkina-, rahoitus-, sopimus- sekä vero-oikeudellisten kysymysten osaajia. Mahdollisia työnantajia ovat esimerkiksi pankit, vakuutuslaitokset ja kansainvälistä kauppaa käyvät yritykset sekä tilintarkastusyhteisöt. Lisäksi tutkinnon suorittaneita toimii verohallinnon, Rahoitustarkastuksen sekä Kilpailuviraston asiantuntijoina tai verokonsultteina. Rahoitusjuridiikkaan syventyneitä ja hyvät viestintätaidot omaavia maistereita työskentelee myös sijoittajaviestinnän parissa.

 

Mitä opintoihin kuuluu?
Yritysjuridiikkaa tai vero-oikeutta opiskeleville annetaan valmiudet sellaisten tehtävien hoitamiseen, joissa edellytetään liiketaloudellisen koulutuksen lisäksi tietämystä myös yritystoimintaa sääntelevistä oikeudellisista normeista ja periaatteista. Tällainen asiantuntemus on erittäin tärkeätä mm. yritysten johto-, asiantuntija- ja tilintarkastustehtävissä toimiville.

 

Mihin voin suuntautua?
Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden alueella on mahdollista yhdistää taloudellinen ja oikeudellinen osaaminen erikoistumalla yritysten toiminnan kannalta keskeisiin oikeudenaloihin. Opintoihin liittyvät ensisijaisesti ne oikeudenalat, jotka liittyvät läheisimmin yritystoimintaan. Tällaisia ovat mm. sopimus- ja markkinointioikeus yhtiö- ja työoikeus, luotto- ja vakuutusoikeus sekä kansainvälistä kauppaa ja yritystoimintaa säätelevä oikeus.

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 30.05.2012 15:03:05