Minne hakisin?      Lukion tai ammatillisen koulutuksen jälkeen?      Yliopisto

Yliopisto

Yliopisto-opinnot kehittävät opiskelijoiden tieteellistä ajattelua ja valmiutta tiedon arviointiin sekä uuden tiedon tuottamiseen. Opiskelulle on tyypillistä vapaus suunnitella ja ohjata opintoja varsin itsenäisesti.

 


Vuoden 2010 alusta Suomessa on 16 yliopistoa, kun osa yliopistoista yhdistyi. Toimintansa aloittivat uudet monitieteiset yliopistot Itä-Suomen yliopisto (entiset Joensuun yliopisto ja Kuopion yliopisto) sekä Aalto-yliopisto (entiset Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu). Lisäksi Turun kauppakorkeakoulu koulutuksineen yhdistyi osaksi Turun yliopistoa. 

Sotilasalan korkea-asteen tutkintoja voi suorittaa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

 

Kaksikielisiä yliopistoja ovat Helsingin yliopisto, Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia jaTeatterikorkeakoulu sekä Aalto-yliopistosta Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu. Ruotsinkielisiä yliopistoja ovat Svenska handelshögskolan ja Åbo Akademi.

 

Yliopisto-opiskelu on Suomessa maksutonta.

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 17.06.2010 12:16:30