Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala pitää ammatillisessa koulutuksessa sisällään liiketalouden ja kaupan opintoalan, jonka kuvauksen sekä alan sisältämän perustutkinnon ja koulutusohjelmien kuvaukset voit lukea alla.
LIIKETALOUS JA KAUPPA
Yleistä tietoa alasta
Liiketalouden ja kaupan alalla tuotetaan tuotteita ja palveluja yritysten, julkishallinnon ja yhteisöjen ja yksityishenkilöiden tarpeisiin. Alan tutkinnon suorittaneet henkilöt työskentelevät kaikilla elinkeinoelämän aloilla liiketaloudellista ja kaupallista osaamista vaativissa tehtävissä. Niitä ovat esimerkiksi eri alojen asiakaspalvelu ja myynti myös ulkomaankaupassa, talous- ja toimistopalvelut, tieto- ja kirjastopalvelut, rahoitus- ja vakuutusalan tehtävät, asiakirjahallinto ja arkistointi sekä isännöinti. Yrityksissä ja erilaisissa organisaatioissa on hoidettava johtamiseen ja hallintoon liittyviä tehtäviä. Alalla toimivat voivat olla myös yrittäjiä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia.
Alan osaamistarpeisiin vaikuttavat välittömästi yhteiskunnalliset ja kansainväliset muutokset sekä jatkuvasti lisääntyvä ihmisten ja toimintojen verkottuminen. Suuri vaikutus on tietotekniikan käytön jatkuvalla lisääntymisellä niin kaupallisissa yhteyksissä kuin hallinnollisten tehtävien hoitamisessa. Jatkuva kilpailun lisääntyminen edellyttää alalla toimivilta henkilöiltä ja organisaatioilta suurta joustavuutta.
Mitä alalla työskentely vaatii?
Liiketalouden ja kaupan alan tehtävissä toimiva henkilö tuottaa erilaisia palveluja sekä välittää tietoa kuluttajille, yrityksille ja organisaatioille. Alan työtehtävät liittyvät yksityisten ja julkisten organisaatioiden asiakaspalveluun ja myyntiin, talous- ja toimistopalveluihin sekä tieto- ja kirjastopalveluihin. Liiketalouden ja kaupan alan työ on palvelutyötä, jossa korostuvat palvelualttius, yhteistyö ja vuorovaikutus. Yritykset ja organisaatiot ja niiden asiakkaat odottavat, jopa vaativat, työntekijöiltä joustavuutta, aloitteellisuutta, erilaisten ongelmien ratkaisutaitoja, luovuutta, monialaista ammattitaitoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä tehokkuutta ja täsmällisyyttä.
Alan ammateissa vaaditaan liiketaloudellista ajattelukykyä ja tuloksellisuutta. Kansainvälistyvä toimintaympäristömme edellyttää myös kielitaitoa sekä valmiutta työskennellä joustavasti yllättävissäkin tilanteissa. Tietotekniikan hyväksikäyttötaitoja edellytetään alalla yleisesti. Alan ammattilaisilta odotetaan lisäksi hyviä taitoja ilmaista itseään sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti. Yrittäjyys on toiminnassa keskeinen piirre niin yrityksen tai organisaation sisäisenä toimintatapana kuin itsenäisenä yrittäjänä toimiminen.
Yrityksissä tai organisaatioissa toimitaan nykyään usein hankkeissa, työryhmissä ja erilaisissa verkostoissa. Työntekijä joutuu näin ollen toimimaan samanaikaisesti useassa työtehtävässä, mikä edellyttää osaamisen joustavaa ja luovaa käyttöä sekä stressinsietokykyä.
Yleisimmät alan työtehtävät tai -paikat alalla
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on laaja-alainen. Se tarjoaa useita erilaisia työllistymismahdollisuuksia sekä suurissa että pienissä yrityksissä tai organisaatioissa. Tutkinnon suorittaneet toimivat erilaisissa tehtävissä, jotka liittyvät yritysten ja organisaatioiden hallintoon ja palvelutehtäviin.
Työllisyys- ja kehitysnäkymät
Useissa tulevaisuuden työelämää ja työllistymistä koskevissa tutkimuksissa on todettu, että kauppaa ja liike-elämää ja hallintoa tukeviin työtehtäviin ja ammatteihin tullaan jatkuvasti tarvitsemaan ammattitaitoisia ja alan tutkinnon suorittaneita henkilöitä, joilla lisäksi on monialaista osaamista. Yritysten keskittyessä omaan ydinosaamiseensa tullaan niiden hallinnollisia tehtäviä ja muita sisäisiä palveluja ulkoistamaan. Näin syntyy näitä palveluja tarjoaviin yrityksiin uusia työpaikkoja, sama kehitys tarjoaa myös mahdollisuuksia yritystoiminnan aloittamiseen tai itsenäiseen ammatinharjoittamiseen.
Jatko-opintomahdollisuudet
Liiketalouden perustutkinnon suorittaneella henkilöllä on yleinen jatko-opintokelpoisuus. Sen mukaan hän voi pyrkiä ammattikorkeakouluihin tai yliopistoon. Luontevia jatkokoulutusmahdollisuuksia ovat liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi tai kauppatieteiden kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) sekä kauppatieteiden maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot.
Liiketalouden perustutkinto, Merkonomi

