Hammaslääketieteen koulutusohjelma
Mihin valmistun?
Hammaslääketieteen peruskoulutuksen tavoitteena on kouluttaa hammaslääketieteen lisensiaatteja, joilla on vankat tiedolliset ja taidolliset sekä psykososiaaliset valmiudet työskennellä perusterveydenhuollossa suun terveydenhuollon osa-alueella asiantuntijana, kehittäjänä ja työryhmän johtajana. Hammaslääketieteen lisensiaatilla on lisäksi riittävät valmiudet tutkimustyön tekemiseen ja jatkokoulutukseen sekä kyky ja motivaatio elinikäiseen oppimiseen.
Mitä opintoihin kuuluu?
Ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden aikana opiskelijat perehtyvät terveen ihmisen rakenteeseen ja toimintaan yhdessä lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Myöhemmässä vaiheessa aloitetaan potilasharjoittelu, jolloin painotetaan hammaslääkärin ammatin kannalta tärkeiden kliinisten tietojen ja taitojen oppimista. Turun yliopistossa hammaslääketieteellisten tietojen opetusta integroidaan opetusohjelmaan jo ensimmäisestä vuodesta alkaen. Helsingin yliopistossa on koulutusta uudistettaessa kehitetty opetusmenetelmiä ja vahvistettu lääketieteellistä tietoainesta. Oulun yliopistossa hammaslääketieteen opetus on koottu oppiainerajat ylittäviksi ns. juonteiksi, joissa tiedolliset ja taidolliset valmiudet karttuvat suuremmissa kokonaisuuksissa.
Kansainvälistymisen lisääntyminen ja väestön vanheneminen lisää yleissairauksia sairastavien potilaiden määrää vastaanotoilla. On tärkeää tietää yleissairauksien ja lääkkeiden vaikutuksista suun terveyteen. Hammaslääkärin asiantuntemusta tarvitaan entistä enemmän terveydenhuollon moniammatillisessa yhteisössä.
Hammaslääketieteen lisensiaatiksi valmistuneen tulee suorittaa 9 kuukauden käytännön palvelu palkallisessa virka- tai työsuhteessa hammaslääkärin tehtävissä hammaslääkärin johdon ja valvonnan alaisena. Tästä ajasta vähintään kuusi kuukautta tulee olla terveyskeskuspalvelua ja kolme kuukautta voi toteutua sairaalapalveluna, puolustusvoimissa tai yksityisvastaanotolla. Käytännön palvelun suorittamisen jälkeen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira myöntää hammaslääketieteen lisensiaatille oikeuden toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Mihin voin suuntautua?
Hammaslääketieteen opiskelijat voivat jo peruskoulutuksen aikana hakeutua tutkijalinjalle. Tutkijalinjalla opiskelevat opiskelijat suorittavat saman hammaslääketieteen perustutkinnon kuin muut alan opiskelijat, mutta saavat ohjausta tutkimusmetodeissa ja valmiuksia tieteellisen jatkotutkinnon suorittamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tieteelliseen jatkokoulutukseen voi hakeutua myöhemminkin.
Ammatillinen jatkokoulutus on palkallista palvelua terveyspalvelujärjestelmässä ja teoreettisten opintojen syventämistä yliopistossa. Hammaslääketieteen lisensiaatti voidaan valita erikoistumisvirkaan sen jälkeen kun hän on työskennellyt hammaslääkärin kliinisissä tehtävissä vähintään kaksi vuotta.

