Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Aiheeseen liittyvää

Humanistinen koulutusala

Taiteiden tutkimus

Taiteiden tutkimuksen oppiaineissa tutkitaan eri taiteenalojen ominaispiirteitä, merkityksiä sekä taiteenalojen suhdetta historiaan ja yhteiskuntaan. Tavoitteena on saavuttaa oman taiteenalan asiantuntijuus ja kehittää kriittistä ajattelukykyä.

 

Mihin valmistun?
Taiteiden tutkimuksen oppiaineista työllistytään mm. toimitus-, viestintä-, kustannus-, kulttuuri- ja media-alalle sekä tutkijoiksi, kriitikoiksi ja opettajiksi.

 

Mitä opintoihin kuuluu?
Kirjallisuusaineissa
perehdytään kirjallisuuden tulkintaan ja historiaan. Lisäksi tutustutaan eri aikakausien kaunokirjallisuuteen sekä kirjallisuuden kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen taustaan. Kotimaisessa/Suomen kirjallisuudessa keskitytään Suomen kirjallisuuden tuntemukseen ja yleisessä kirjallisuustieteessä etupäässä ulkomaiseen kaunokirjallisuuteen. Nordisk litteratur -opinnoissa pääpaino on skandinaavisessa kirjallisuudessa ja opetus on ruotsinkielistä.

 

Estetiikassa käsitellään taiteeseen, kritiikkiin, kulttuuriin ja ympäristön esteettisiin arvoihin liittyviä filosofisia kysymyksiä ja teorioita.

 

Teatteritiede tarkastelee esittävää teatteria, näytelmäkirjallisuutta sekä teatterin ja yhteiskunnan suhdetta.

 

Mediatutkimuksen oppiaineessa tutkitaan median eri osa-alueita ja mediakulttuurin muutoksia. Tutkimuskohteita ovat mm. lehdistö, elokuva, televisio, radio, puhe ja digitaalinen media.

 

Taidehistorian tutkimuskohteina ovat arkkitehtuuri, kuvataide, taideteollisuus ja -käsityö, muut visuaalisen taiteen alueet ja teoriat sekä taiteen instituutiot.

 

Taidekasvatus tutkii luovaa tuottamista ja vastaanottamista, niiden keskinäisiä suhteita sekä taiteen ja yhteiskunnan välisiä suhteita.

 

Musiikkitieteessä tutkimuskohteina ovat länsimainen elokuva-, kansan-, populaari- ja taidemusiikki, ulkoeurooppalaiset musiikinlajit, musiikki multimediassa, äänimaisema sekä musiikin historia, estetiikka ja teoreettiset kysymykset.

 

Musiikkikasvatus sisältää musiikin aineenopettajankoulutuksen.

 

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa valmistutaan erilaisiin kulttuurihallinnon, kulttuurituotannon, järjestötoiminnan tai museoalan tehtäviin.

 

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 27.06.2011 14:47:45