Kasvatustiede
Mihin valmistun?
Kasvatustieteen pääaineopinnot antavat valmiudet koulutuksen, suunnittelun, hallinnon, johtamisen, tutkimuksen ja arvioinnin asiantuntijatehtäviin sekä neuvonta- ja ohjaustehtäviin. Kasvatustieteilijät työskentelevät muun muassa järjestöissä, eri alojen oppilaitoksissa, julkishallinnossa ja yrityksissä. Koulutuksen suorittaneita työskentelee esimerkiksi koulutussuunnittelijoina, henkilöstönkehittäjinä, uraohjaajina, opetus- ja koulutustehtävissä, erilaisissa esimies- ja opintohallinnon tehtävissä sekä konsultteina ja tutkijoina.
Mitä opintoihin kuuluu?
Kasvatustieteen opiskelijat perehtyvät opinnoissaan kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöihin esimerkiksi filosofisista, psykologisista ja oppimisteoreettisista näkökulmista. Kasvatustieteessä tarkastellaan kasvatus-, koulutus- ja oppimisprosesseja yhteiskunnassa, organisaatioissa ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Opintojen tavoitteena on, että opiskelija kehittyy asiantuntijaksi, jolla on valmiuksia soveltaa ja tuottaa tietoa kasvatus-, koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä niiden uudistamisesta.

