Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Aiheeseen liittyvää

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Sosiaalipsykologia ja kehityspsykologia

Sosiaalipsykologia oppiaineena kuvaa ja selittää sosiaalisten ilmiöiden syntyä ja muuttumista. Se on erikoistunut tutkimaan sosiaalista vuorovaikutusprosessia eri muodoissaan. Kehityspsykologia antaa perustiedot ihmisen kehityksestä elämänkaaren eri vaiheissa.

 

Mihin valmistun?
Sosiaalipsykologia tai kehityspsykologia eivät pätevöitä mihinkään tiettyyn tehtävään, eivätkä anna psykologin pätevyyttä. Näistä aineista valmistuminen antaa valmiuden toimia mm. psykologian tutkijana, psykologian opettajana sekä erilaisissa psykologian sovellusta vaativissa tehtävissä.

 

Sosiaali- tai kehityspsykologiaa pääaineena opiskelleet sijoittuvat mm. erilaisiin tutkimus-, koulutus- ja kehittämistehtäviin, henkilöstöhallinnon tehtäviin sekä tiedotustoimintaan ja sosiaali- ja mielenterveystyöhön.

 

Mitä opintoihin kuuluu?
Sosiaalipsykologian kiinnostuksen kohteena ovat esimerkiksi yksilön ja ihmisryhmien asenteiden ja tietoisuuden muotoutuminen yhteiskunnassa sekä välitön sosiaalinen kanssakäyminen. Opiskelija saa teoreettista tietoa yksilöstä sosiaalisessa ympäristössään, ryhmien ja joukkojen toimintaperiaatteista sekä alan tutkimusmenetelmistä. Oppiaineena sosiaalipsykologia tarjoaa myös näköaloja moniin ihmiseen vaikuttamisen ja kasvatuksen kysymyksiin.

 

Kehityspsykologian opinnoissa keskitytään tarkastelemaan erityisesti yksilön lapsuus- ja nuoruusvaihetta. Kehityspsykologisen tiedon sovellusalueina ovat kulttuuriin, kasvatukseen, koulutukseen ja ympäristön suunnitteluun liittyvät alueet.

 

Mihin voin suuntautua?
Sosiaalipsykologian opinnoissa voi erikoistua esimerkiksi työelämän, persoonallisuuden, kehityksen, lapsuuden ja nuoruuden tai vähemmistöjen sosiaalipsykologiaan tai ammatillisen vuorovaikutuksen tutkimukseen.

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 19.01.2010 14:51:17