Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Aiheeseen liittyvää

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Sosiologia

Sosiologiassa tutkitaan mm. sosiaalista vuorovaikutusta, erilaisia yhteisöjä ja organisaatioita sekä kokonaisia yhteiskuntia ja maailmanjärjestelmiä. Mikään inhimillinen ei ole sosiologialle vierasta.

 

Mihin valmistun?
Sosiologit ovat työllistyneet mm. tutkijoiksi, hallinto-, suunnittelu- ja koordinointitehtäviin (esimerkkeinä erilaiset projektityöntekijät ja suunnittelijat), opetusalalle (esim. ammattikorkeakoulut) sekä toimittajiksi. Myös kansainväliset tehtävät edellyttävät yhä enemmän sosiologista asiantuntemusta.

 

Mitä opintoihin kuuluu?
Yleisenä yhteiskuntatieteenä sosiologia pyrkii antamaan kokonaiskuvan yhteiskunnan toiminnasta. Empiirisen sosiologisen tutkimuksen menetelmiä ovat esimerkiksi haastattelututkimus, havainnointi, erilaiset tekstianalyysin muodot ja tilastolliset menetelmät.

 

Muun muassa yhteiskuntarakenne, perhe, kasvatus, kulutus, tiede, taide, talous, työ, ympäristökysymykset, yhteiskunnalliset liikkeet ja valta ovat sosiologian kiinnostuksen kohteita. Sosiologian opiskelu perehdyttää erityistietoihin ja teorioihin, joita tarvitaan erilaisissa käytännön päätöksenteko- ja suunnittelutilanteissa. Sosiologia tuo esiin myös yhteiskunnan epäkohtia ja hallitsevista käsityksistä poikkeavia tulkintoja sosiaalisille ilmiöille. Sosiologian teoriat ja tutkimustulokset ovat siis monesti luonteeltaan yhteiskuntakriittisiä.

 

Mihin voin suuntautua?
Sosiologian erikoisaloja ovat esimerkiksi työ, yhteiskuntarakenne, perhe, kasvatus, koulutus, sosiaalisesti määritelty poikkeavuus, tiede, taide, talous, ympäristökysymykset ja yhteiskunnalliset liikkeet.

 

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 19.01.2010 14:54:26