Minne hakisin?      Peruskoulun jälkeen?      Ammattistartti
Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Aiheeseen liittyvää

Hae tiedot koulutuksista:

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus - Ammattistartti

Ammattistartti on tarkoitettu niille peruskoulun päättäneille oppilaille, jotka eivät vielä ole ratkaisseet ammatinvalintaansa tai joilla muista syistä ei ole riittäviä valmiuksia osallistua jatko-opintoihin heti peruskoulun jälkeen.


Päätavoite on, että opiskelija saa valmiudet hakeutua perustutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen. Opiskelija saa mahdollisuuden tutustua monipuolisesti eri koulutusaloihin ja työelämän sekä koulutuksen ammatteihin. Tavoite on, että opiskelijalla on koulutuksen jälkeen sellaiset tiedot ja taidot, joiden avulla pystyy opiskelemaan ammatillisessa koulutuksessa ja suoriutumaan siitä. Opiskelijan opiskelu- ja elämäntaidot paranevat sekä perustutkintokoulutuksessa tarvittava tietopohja ja valmiudet vahvistuvat. Tarvittaessa voi perusopetuksen päättöarvosanoja korottaa koulutuksen aikana.

 

Opiskelija saa henkilökohtaisten tarpeidensa mukaista ohjausta yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Opiskelussa korostuvat ohjaus, yksilöllisyys, toiminnallisuus ja käytännönläheinen, myös oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuva opiskelu. Opiskelija saa yksilöllistä tukea ammatinvalinnan ja urasuunnittelun tekemiseen sekä ohjausta aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamiseen. Tavoitteena on, että opiskelijalla on opintojen tuloksena opintoihin tai työhön siirtymisen suunnitelma.

 

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen laajuus on 20-40 opintoviikkoa. Koulutus valmistaa yleisesti kaikkeen ammatilliseen peruskoulutukseen, mutta sitä voidaan suunnata ala- tai tutkintokohtaisesti.

 

Ohjaava ja valmistava koulutus muodostuu seuraavista opinnoista, jotka voivat vaihdella yksilöllisesti opiskelijan tavoitteiden, perustietojen ja -taitojen sekä henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti:

  • opiskelu- ja elämäntaidot
  • perustietojen ja -taitojen vahvistaminen
  • ammatinvalinta- ja urasuunnittelutaidot
  • valinnaiset opinnot (ammatilliset tai muut valinnaiset)

Koulutuksen aikana suoritettuja ammatillisia opintoja on mahdollista lukea myöhemmin hyväksi ammatillisessa tutkintokoulutuksessa.

 

Koulutus ei ole mukana yhteishaussa, vaan hakemus lähetetään suoraan oppilaitokseeen, joka myös antaa tarkempia tietoja koulutuksesta.

 


© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 18.11.2010 15:31:44