Minne hakisin?      Aikuiskoulutukseen?      Erityisopetus

Erityisopetus

Erityisopetus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat vammaisuuden, sairauden, kehityksestä viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia erityisiä opetus- tai oppilashuoltopalveluja.


Opiskelijan tuen tarve voi johtua eriasteisista ja -laajuisista oppimisen esteistä, kuten lukemisen ja kirjoittamisen sekä matemaattisista vaikeuksista, autismista, kehitysliikunta- tai aistivammasta tai hahmottamisen, keskittymisen ja tarkkaavuuden häiriöistä.

 

Opintoja voivat ratkaisevasti haitata opiskelijan hankala elämäntilanne ja siihen mahdollisesti liittyvät mielenterveys- sekä sopeutumisvaikeudet.

 

Opetusjärjestelyissä otetaan huomioon opiskelijan yksilölliset tarpeet ja turvataan henkilökohtaisiin edellytyksiin perustuva oppiminen, itsensä kehittäminen ja ihmisenä kasvaminen.

 

Tukitoimien lisäksi erityisopetukseen sisältyy tarvittaessa myös kuntoutusta yhteistyössä kuntoutuspalvelujen tuottajien kanssa.

 

Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille on tarjolla sekä ammatillista koulutusta että vapaatavoitteisia opintoja. Opiskelijoiden keski-ikä on melko korkea, sillä suuri osa tavallistenkin linjojen opiskelijoista on aikuisia. Useat erityisoppilaitokset ottavat vapaille oppilaspaikoille myös muita kuin vammaisia hakijoita.

 

Ammatillinen erityisopetus

 

Ammatillista erityisopetusta annetaan:

  • ammatillisissa oppilaitoksissa tavallisissa ja erityisryhmissä
  • ammatillisissa erityisoppilaitoksissa
  • ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa.

Ammatillisen erityisopetuksen lähtökohdat ovat samat kuin muussakin tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Tavoitteena on muun muassa ammatillisen perustutkinnon suorittaminen, työelämään sijoittuminen sekä kehittyminen hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi. Koulutuksen tavoitteita voidaan mukauttaa opiskelijan edellytysten mukaan. Koulutukseen voivat hakea kaikenikäiset, ja koulutuksen toteutustavat voivat vaihdella oppilaitoksen mukaan.

 

Erityisopetusta tarvitsevalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS, jossa otetaan huomioon opiskelijan yksilölliset tarpeet. Suunnitelmaan sisältyy suoritettava tutkinto, opetuksessa noudatettavat opetussuunnitelmien tai näyttötutkinnon perusteet, tutkinnon laajuus, opiskelijalle laadittu henkilökohtainen opetussuunnitelma, opiskelijan saamat palvelu- ja tukitoimet vastuuhenkilöineen sekä erityisopetuksen perusteet.

 

Erityistä tukea tarvitsevien ammatillinen koulutus toteutetaan ensisijaisesti tavallisissa ammatillisissa oppilaitoksissa samoissa ryhmissä muiden kanssa tai erityisryhmissä. Ammatilliset erityisoppilaitokset huolehtivat ensisijaisesti vaikeavammaisten koulutuksesta sekä valmentavasta ja kuntouttavasta opetuksesta ja ohjauksesta.

 

Ammatillista erityisopetusta voidaan järjestää myös oppisopimus- ja työvoimakoulutuksena.

 

Ammatillista erityisopetusta järjestetään myös työvoimakoulutuksena.
Lisäksi erityisryhmille järjestetään opetusta kansan-, kansalais- ja urheiluopistoissa sekä joissakin koulukodeissa.

 

Valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta annetaan opiskelijoille, jotka tarvitsevat harjaantumista perusvalmiuksissa ennen varsinaisten ammatillisten opintojen alkua tai joiden tavoitteena ei ole tutkinnon suorittaminen. Erityisopetus järjestetään mahdollisimman yksilöllisesti opiskelijan tarpeiden mukaisesti.  

 

Perustutkinnon suorittaminen kestää kolme vuotta, valmentava ja kuntouttava opetus 1–3 vuotta. Koulutusaikaa voidaan pidentää opiskelijan tai hänen huoltajansa luvalla, jos viikoittainen työaika on opiskelijalle liian rasittava tai hänen on vaikea päästä opetuksen ja kuntoutuksen tavoitteisiin samassa ajassa muiden kanssa. Myös opiskelijan aikaisempi ammattitaito ja koulutus otetaan huomioon, ja ne puolestaan lyhentävät koulutusaikaa.

Sivun alkuun

 

Erityisopetus ammatillisissa oppilaitoksissa

 

Ammatillisissa oppilaitoksissa järjestetään erityisopetusta samoissa
ryhmissä muiden opiskelijoiden kanssa tai erityisryhmissä.

 

Voit hakea koulutukseen, jos olet suorittanut hyväksytysti perusopetuksen
(peruskoulun) tai sitä vastaavat opinnot. Erityisopetuksen opintolinjoille pääsyvaatimuksena on perusopetuksen yksilöllistetty (mukautettu) oppimäärä tai perusopetuksen yksilöllistetty oppimäärä toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa (harjaantumisopetus).

 

Suurin osa ammatilliseen tutkintoon johtavista erityisopetuksen linjoista järjestetään nuorten koulutuksena.

Sivun alkuun

 

Erityisopetus ammatillisissa erityisoppilaitoksissa

 

Ammatilliset erityisoppilaitokset ovat erikoistuneet vammaisten,
pitkäaikaissairaiden ja muuten erityistä tukea ja olosuhteita tarvitsevien nuorten ja aikuisten ammatilliseen koulutukseen ja kuntoutukseen. Erityisoppilaitoksissa opiskelevat erityisesti sellaiset  nuoret ja aikuiset, joilla on vaikeuksia selviytyä tavallisissa oppilaitoksissa.

Erityisoppilaitokset tarjoavat sekä nuorille että aikuisille:

  • vammaisten valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja
    ohjausta
  • ammatillista peruskoulutusta eri aloille. 

Erityisoppilaitokset tarjoavat myös erilaista jatko-, täydennys- ja
erikoistumiskoulutusta sekä uudelleenkoulutusta ja erilaista toimintaa yksilöllisten tarpeiden mukaan. Lisätietoja koulutuksesta saa suoraan oppilaitoksilta.

 

Ammatillisia erityisoppilaitoksia on eri puolilla Suomea. Osa oppilaitoksista on erikoistunut tiettyihin vammaisryhmiin, kuten kehitysvammaisiin, kuulovammaisiin tai näkövammaisiin.

 

Kaikki ammatilliset erityisoppilaitokset tarjoavat erityisolosuhteita ja
-palveluja ammatillisen opiskelun onnistumiseksi. Vapaille opiskelijapaikoille voidaan ottaa muitakin kuin vammaisia opiskelijoita.

Sivun alkuun

 

Ammatillinen peruskoulutus erityisoppilaitoksissa

 

Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena erityisoppilaitoksissa on antaa opiskelijalle sellaiset tiedot ja taidot, että hän pystyy suoriutumaan ammattialansa tehtävistä, sekä edistää opiskelijan kokonaiskuntoutusta.

 

Ammatillisen koulutuksen ja työelämässä tarvittavien taitojen lisäksi koulutus
harjaannuttaa kokonaisvaltaisesti opiskelijan muitakin taitoja, jotta jän kykenee mahdollisimman itsenäiseen elämään yhteiskunnassa.

Sivun alkuun

 

Opiskelu ammatillisissa erityisoppilaitoksissa

 

Opiskelun tavoitteet ja sisällöt ovat ammatillisissa erityisoppilaitoksissa
samat kuin ammatillisissa oppilaitoksissakin. Ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnot ovat saman laajuisia, ja lukuvuoden pituus on sama kuin muissakin ammatillisissa oppilaitoksissa.

 

Ammatillisiin oppilaitoksiin verrattuna erityisoppilaitoksissa opetusryhmät ovat pienempiä ja opetusta antavat erityisopettajat. Näin voidaan käyttää monipuolisia ja vaihtelevia opetusmenetelmiä ja -järjestelyjä opiskelijan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

 

Oppimisen tavoitteita, sisältöjä, menetelmiä ja arviointia sekä opiskeluun käytettävää aikaa voidaan yksilöllistää opiskelijan valmiuksien, tarpeiden ja jaksamisen mukaan. Vastaavasti opiskelijan aikaisempi ammattitaito ja koulutustaso voidaan ottaa huomioon koulutusaikaa lyhentämällä. Osassa erityisoppilaitoksista on huomioitu myös oppimisympäristön fyysinen esteettömyys sekä erityinen tuki asumisen järjestelyissä.

 

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, HOJKS. Suunnitelmassa otetaan huomioon opiskelijan yksilölliset erityisen tuen tarpeet niin opiskelun suunnittelussa kuin toteutuksessakin.

 

Ammatillisten erityisoppilaitosten tukipalvelut ovat laajemmat kuin yleisissä oppilaitoksissa, ja koulutuksessa pyritään yksilöllisiin ratkaisuihin. Tukipalveluja voivat käyttää oppilaitosten omien opiskelijoiden lisäksi myös yleisten oppilaitosten erityisopiskelijat. Oppilaitoksista saa tietoa myös erilaisista apuvälineistä, jotka mahdollistavat vammaisen opiskelun ja työn.

Sivun alkuun

 

Hakeminen erityisoppilaitoksiin

 

Ammatillisiin erityisoppilaitoksiin haetaan yleensä suoraan oppilaitokseen.
Oppilaitokset ottavat vastaan hakemuksia jatkuvasti, mutta päähaku keskittyy kevääseen ja opinnot alkavat syksyllä. Joitakin opintolinjoja alkaa myös tammikuussa, ja niihin haetaan syksyllä.

 

Oppilaitosten lisäksi hakemuksia ottavat vastaan myös kotikunnan
sosiaalitoimisto, Kelan paikallistoimisto, korvausta maksava
vakuutusyhtiö tai eläkelaitos sekä Vakuutusalan kuntouttamiskeskus.

Sivun alkuun

 

Ammatillinen erityisopetus kansanopistoissa

 

Hoikan opisto, Kuurojen kansanopisto ja Lehtimäen opisto ovat erikoistuneet erityisopetukseen. Lisäksi useassa muussa kansanopistossa järjestetään erityisryhmille ja vammaisille tarkoitettua koulutusta. Useat kansanopistot ottavat vastaan liikunta- ja toimintarajoitteisia opiskelijoita.

 

Erityisryhmille ja vammaisille suunnattua koulutusta tarjoavat opistot löytyvät Suomen Kansanopistoyhdistyksen julkaisusta Opiskele Kansanopistossa, Opinnot 2010–2011.

Sivun alkuun

 

Vapaatavoitteinen erityisopetus

 

Kansanopistoissa järjestetään erityisryhmille pääasiassa vapaatavoitteisia
opintoja. Opinnot voivat olla muutamasta kuukaudesta vajaaseen vuoteen kestäviä opintolinjoja tai lyhytkursseja.

 

Tarkempia tietoja kansanopistoista ja niiden järjestämästä koulutuksesta
saa oppaasta Opiskele Kansanopistossa, Opinnot 2010–2011 sekä Suomen Kansanopistoyhdistyksen www-sivuilta,  

 

Kansalais- ja työväenopistoissa järjestetään paikallisen tarpeen mukaan kehitysvammaisille omia piirejä, joissa voidaan opettaa joitakin oppiaineita, kuten liikuntaa, äidinkieltä, kirjoittamista tai laskemista.

 

Ohjelmistossa on myös ruuanlaittoon, itsenäiseen elämään valmentautumiseen ja ihmissuhteisiin liittyviä kursseja.

 

Myös urheiluopistot järjestävät erityisryhmille kursseja. Kohderyhminä voivat olla esimerkiksi MS-tautia sairastavat, liikuntavammaiset tai kehitysvammaiset. Lisäksi järjestetään kursseja erilaisten vammaisryhmien perheille. Liikuntakurssien (esimerkiksi uinti- ja hiihtokurssit) ohella tarjontaan kuuluu yleistä sopeutumisvalmennusta. Kurssit kestävät muutamasta päivästä kuukauteen.

Sivun alkuun


© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 27.04.2012 13:36:37