Etsi Koulutusnetin sivuilta:

Tutustu tarkemmin

Hammaslääketieteellinen koulutusala

Hammaslääketiede kuuluu yliopistoissa annettavaan terveys- ja sosiaalialan koulutukseen. Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavaa koulutusta on maassamme kehitetty vastaamaan hammas- ja suusairauksien esiintyvyyden muutoksia sekä uusia ehkäisy- ja hoitomahdollisuuksia. Euroopan unionissa on hammaslääketieteen koulutusta säätelevä direktiivi, jonka vaatimukset Suomen hammaslääkärikoulutus täyttää.

 

Hammaslääketieteen koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet hammaslääkärin tehtäviin, tieteelliseen ja ammatilliseen jatkokoulutukseen. Tieteellinen jatkokoulutus tähtää hammaslääketieteen tohtorin tutkintoon, ammatillisessa jatkokoulutuksessa valmistutaan erikoishammaslääkäriksi vaihtoehtoisesti neljälle eri erikoisalalle. Noin puolet hammaslääkäreistä työskentelee terveyskeskuksissa ja sairaaloissa ja puolet yksityisvastaanotoilla. Hammaslääkäreitä toimii myös opetus-, tutkimus- ja hallintotehtävissä.

 

 

Tutkinnot

 TutkintoYliopistoTiedekunta
Hammaslääketieteen lisensiaatti

Helsingin yliopisto 

Lääketieteellinen tiedekunta 
Itä-Suomen yliopistoTerveystieteiden tiedekunta
Oulun yliopistoLääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopistoLääketieteellinen tiedekunta

 

Hammaslääketieteen lisensiaatti
Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon laajuus on 300 opintopistettä. Tutkintoon johtava koulutus järjestetään yksiportaisena ilman alempaa korkeakoulututkintoa siten, että tutkinnon suorittaminen päätoimisesti opiskellen on mahdollista viidessä vuodessa.

 

Hammaslääketieteen lisensiaatin koulutusohjelman opinnot ovat pääosin kaikille yhteisiä ja pakollisia, joskin tietty valinnaisuus ja opiskelijan kiinnostuksen mukainen erityisperehtyminen hammaslääketieteen eri oppiaineisiin on mahdollista. Opiskelu on kurssimaista ja sisältää luento-opetuksen lisäksi pienryhmäopetusta ja laboratoriotöitä. Kliininen hoitoharjoittelu alkaa kolmannen lukuvuoden aikana. Siinä opiskelijat hoitavat ohjatusti terveyskeskukseen tulleita potilaita. Hoitoharjoittelussa opiskelija oppii kliinisten taitojen lisäksi hahmottamaan hammaslääkärin työn osana terveydenhuollon kokonaisuutta ja harjaantuu terveydenhuollon moniammatilliseen yhteistyöhön.

 

Hakumahdollisuudet hammaslääketieteellisellä koulutusalalla

Yliopisto/TiedekuntaHakukohde
Helsingin yliopisto
Lääketieteellinen tiedekunta 
Hammaslääketiede

Itä-Suomen yliopisto  Terveystieteiden tiedekunta

Hammaslääketieteen koulutusohjelma, Kuopio

Oulun yliopisto
Lääketieteellinen tiedekunta

Hammaslääketieteen koulutusohjelma

Turun yliopisto 
Lääketieteellinen tiedekunta


Hammaslääketieteen koulutusohjelma

 

Takaisin koulutusalaluetteloon

© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 14.12.2009 14:28:25