Minne hakisin?      Peruskoulun jälkeen?      Lukiokoulutus

Lukiokoulutus

Lukiokoulutusta järjestetään pääosin lukioissa ja aikuislukioissa. Lukion oppimäärän voi suorittaa myös erillisillä kokeilla. Lisätietoja antavat lukiot.

 

Lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmivuotinen, mutta opiskeluaikaa voi halutessaan lyhentää tai pidentää. Oppimäärä tulee kuitenkin suorittaa enintään neljässä vuodessa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä suoritusaikaan pidennystä.

 

Lukion oppimäärä/ylioppilastutkinto antavat yleisen jatko-opiskelukelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.


Mitä opintoihin sisältyy?

Opiskelija on suorittanut lukion oppimäärän silloin, kun hän on suorittanut oppiaineiden oppimäärät hyväksytysti ja lukion vähimmäiskurssimäärä 75 kurssia täyttyy.

 

Lukuvuosi on jaettu jaksoihin, joissa suoritetaan viisi tai kuusi kurssia. Kurssi kestää keskimäärin 38 oppituntia. Jakso on yleensä 1,5 kuukauden pituinen, ja sen aikana opiskellaan viittä, kuutta oppiainetta kerrallaan. Samoja oppiaineita voidaan opiskella useiden jaksojen ajan. Eri aineiden suorittamisesta annetaan yleensä arvosana. Oppiaineen lopullinen arvosana annetaan koulutyön päättyessä annettavassa päättöarvioinnissa.

 

Lukio-opinnot jakautuvat pakollisiin, syventäviin ja soveltaviin kursseihin. 

  • Pakolliset kurssit ovat sellaisia, jotka kaikkien opiskelijoiden on opiskeltava.
  • Syventävät kurssit ovat pääasiassa pakollisiin kursseihin liittyviä jatkokursseja. Valtakunnallisten syventävien kurssien lisäksi voi olla koulutuksen järjestäjän päättämiä koulukohtaisia syventäviä kursseja.
  • Soveltavat kurssit sisältävät aineksia eri oppiaineista. Ne voivat olla menetelmäkursseja tai saman tai muun oppilaitoksen järjestämiä ammatillisia opintoja tai lukion tehtävään soveltuvia muita opintoja. Soveltaviin kursseihin voivat kuulua myös taito- ja taideaineissa suoritettaviin lukiodiplomeihin liittyvät kurssit.

 

Opintojen sisältöön voi itse vaikuttaa

Lukiossa on mahdollista opiskella jonkin oppiaineen määrätty kurssi tai sen osa myös itsenäisesti työskennellen esimerkiksi etäopetuksena. Tarkempia tietoja itsenäisestä opiskelusta ja oppiaineista saa lukiosta.

 

Erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat

Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea opiskelijaa siten, että hänellä on tasavertaiset mahdollisuudet suorittaa lukio-opintonsa. Erityistä tukea tarvitsevat sellaiset opiskelijat, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai joiden opiskelun edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavuuden vuoksi.


© Copyright 2007 Opetushallitus   |   www.oph.fi   |   Päivitetty 09.01.2013 11:34:42