Perustutkinto sekä lukio ja/tai ylioppilastutkinto
Lukio ja ylioppilastutkinto sekä perustutkinto
Kaksi ammatillista perustutkintoa
Useampi tutkinto samanaikaisesti
Eri oppilaitoksissa voi yhdistellä opintoja hieman eri tavalla. Tästä osiosta saat tietoja eri vaihtoehdoista ja lisätietoja voit kysyä oppilaitosten opinto-ohjaajilta.
Opintojen yhdistäminen- oppilaitosten yhteistyö
Yhteistyön laajuus vaihtelee eri puolilla maata. Se voi olla alueellista, jolloin se käsittää vain tietyn alueen oppilaitoksia. Se voi toteutua etäopiskeluna teknisin apuvälinein ja voi siten käsittää jopa koko maan oppilaitoksia. Yhteistyötä voi olla lukioiden kesken, ammatillisten oppilaitosten välillä tai lukiot ja ammatilliset oppilaitokset tekevät yhteistyötä keskenään. Lisäksi em. oppilaitoksilla voi olla yhteistyötä mm. kansalais- ja työväenopistojen, kansanopistojen, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.
Mitä hyötyä on lisäopinnoista?
Lisäopinnoilla voi rikastuttaa ja syventää lukio-opintoja tai ammatillisia opintoja. Ei siis välttämättä tarvitse suorittaa kahta tutkintoa samanaikaisesti, vaan voi esimerkiksi valita erillisiä opintoja muissa oppilaitoksissa tai koulumuodoissa. Riippumatta siitä, suorittaako opiskelija yksittäisiä opintoja tai samanaikaisesti toisen tutkinnon, voi tiedoista ja taidoista olla paljon hyötyä. Tässä muutamia esimerkkejä:
- voi syventää ja laajentaa omaa ammattitaitoa valitsemalla muiden koulumuotojen ja oppilaitosten opintoja
- syvempi ja laajempi osaaminen antaa paremmat edellytykset työelämää varten
- kaksi erillistä tutkintoa parantavat jatko-opiskelumahdollisuuksia;
aikaisemmat opinnot voidaan osittain laskea hyväksi jatko-opiskeluissa
Millä perusteilla koulutukseen valitaan?
Opiskelijat valitaan ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen ao. koulutuksen valintaperusteiden mukaisesti. Valintaperusteet esitellään osiossa Miten opiskelijat valitaan.
| © Copyright 2007 Opetushallitus | www.oph.fi | Päivitetty 20.12.2010 11:23:58 | ![]() |

